tiistai 17. maaliskuuta 2015

World Heritage, Australia


From Sharon, Sydney

Fraser Island (aboriginaalien kielellä K’Gari) on 1 840 neliökilometrin laajuisena maailman suurin hiekkasaari. Se sijaitsee Australian itärannikolla Queenslandissa noin 200 kilometriä Brisbanesta pohjoiseen. Saari valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1992. Fraser Islandin alkuperäinen nimi K’Gari tulee butchullien kielestä ja se tarkoittaa paratiisia. Eurooppalaisten uudisasukkaiden tulo saarelle hävitti alkuperäiset asukkaat ja nykyään siellä ei elä ainuttakaan aboriginaaliheimoa.

From Jemina, Sydney
Sydneyn oopperatalo on vuonna 1973 valmistunut oopperatalo Sydneyssä Australiassa. Se on yksi 1900-luvun omaperäisimmistä ja kuuluisimmista rakennuksista.
Rakennuksen on suunnitellut tanskalainen arkkitehti Jørn Utzon, joka kuitenkin jätti työn kesken kuusi vuotta ennen rakennuksen valmistumista kustannusten huiman nousun vuoksi. Rakennuksen sisätilat suunnitteli australialainen arkkitehti, ja ne osoittautuivat jo alun pitäen epäonnistuneiksi. Korjauskuluiksi on vuonna 2009 arvioitu 350 miljoonaa euroa]
Oopperatalo sijaitsee Sydneyn satamassa lähellä valtaisaa Sydney Harbour Bridgeä Bennelong Pointissa, jossa se muodostaa rakennuksena ja yhdessä lähiympäristön kanssa Australian julkisen kuvan ulkomaille. Vaikka matkailijat eivät välttämättä juuri ole kiinnostuneita oopperasta, heitä käy vuosittain tuhansittain tutustumassa oopperataloon.


From Tia, Germany
Uluṟu-Kata Tjuṯa on kansallispuisto Australian Pohjoisterritoriossa 1 431 kilometriä etelään territorion pääkaupungista Darwinista. Puisto on pinta-alaltaan 1 326 km² ja siihen kuuluu kaksi näyttävää kivimuodostelmaa Uluru ja Kata Tjuta, joista puisto on myös saanut nimensä.

Ei kommentteja: